Vili

R.I.P FIN MVA Retain Cara-Van "Vili" 1999-2010

Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

~Eino Leino~
"Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään"
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan
Tiedän tän, vielä kerran nään
Sateenkaaren pään, ja sinne jään

~Kari Tapio~


▪ Rotu: norwichinterrieri eli wichi
▪ Syntymäaika: 19.7.1999
▪ Kuolinaika: 7.12.2010
▪ Sukupuoli: Uros
▪ Paino: n.7-8kg
▪ Isä:C.I.B FIN MVA EE MVA LV MVA Pathwork Defrost
▪ Emä:FIN MVA Jaeva Merry Maid
▪ Kasvattaja: Dorrit & Claes Lindqvist

▪ ♣ KoiraNet
▪ ♣ Kuvia Vilistä


Viimeiset vuodet:
Marraskuussa 2008 löydettiin Vililtä kasvain keuhkoista. Keuhkosyöpä oli levinnyt laajalle ja vain osa keuhkoista oli enään käytössä. Arvio oli, että elinaikaa voi olla vain noin puoli vuotta. Kuitenkin Vili elää porskutteli siitä 2 vuotta eteenpäin, jolloin oli tehtävä päätös rakkaan ystävän hyväksi ja antaa sen mennä ennen kuin eläin joutuu kärsimään. Väärin antaa eläimen kärsiä, siitä ettei itse osaa luopua. Sen huomasi, kun aika alkoi lähestyä ja samana päivänä, myös Kari Tapio siirtyi taivaaseen, 7.12.2010. Vilin valjaat ja takki on edelleen tallessa sekä kuvia löytyy.

Joulukuussa 2010 Vilin tilanne huononi silmissä, vaikka sen huonomista ei huomannut samalla tavoin, kun kokoajan näki koiraa. Keihkoihin oli kertynyt paljon nestettä ja vastaankin. Oli siis aika päästää se sateenkaarisillalle. Kävelykin hidastui hidastumistaan ja oli entistä väsyneempi.



Luonne:
Luonteeltaan Vili oli terhakka, oman arvonsa tietävä ja itsepäinen terrieri. Se tuli toimeen kaikkien koirien kanssa, kertaakaan ei ollut tappelun aloittajana, vaikka terriereistä voi saada toisenlaisen kuvan. Sen örsisevä ominaisääni muille koirille äännellessä sai jotkut varuilleen. Tanskandogillekin saattoi uhoilla ja kaapia maata öristen ja saada ne suuttumaan.

Ihmisistä Vili myös tykkäsi. Vanhemmuuttaan sai olla vain tarkkana, ettei potkaise sitä tai tuolilta noustessaan osunut siihen. Kipujen takia oli ärtyisämpi ja varoittamatta reaktiona oli hampaiden käyttö. Viimeiset vuodet ei ollutkaan epänormaalia vähän väliä, että jollakin perheestä oli hampaan reikä jossakin. Täytyi opetella käsittelemään syliin ottaessakin, ettei tullut haukatuksi. Vieraille oli kiltti ja tykkäsi vieraista, kun kohteli nätisti.



Koulutus ja mieliasiat:
Vilille parhainta elämässä oli äitini, se oli yhden ihmisen koira ja itse olin niin nuori Vilin tullessa meille. Toinen asia oli Rasmus, Vili piti Rasmusta kuin pentunaan. Joka päivä putsattiin korvat ja Rasmus kiltisti meni makuulle. Vili piti komentoa, jos liikaa riehui tai vieraiden koirien tullessa. Ruuti ei tosin meinannut ottaa korviinsa tuollaista diktatuuria ja vastasi Vilin komennuksiin näykkimällä ilmaa tai ärsyttämällä ja juoksemalla karkuun.

Vilin aktiviteettina koulutin sille perustottelevaisuuden, sitä pystyi pitää huoletta vapaanakin. Se kävi näyttelyissä saavuttaen muotovalion arvon, kävimme niissä kasvattajien kanssa. Opetin sille myös metallikapulan nostamista, maahanmeno suoraan käsiavulla, osasi tulla sivulle, seurata, odottaa paikallaan, kieriä, antaa tassun tai molemmat. Valokuvatessa namipalkalla se oli kuin patsas. Näyttelyissä olisi ollut helpompi laukata lyhyillä jaloilla, näyttelyissä tarvittiin 12 näyttelyä valioitumiseen (vrt. Ruutilla 8 näyttelyä ja yksi vara sert). Rasmuksen ohella, joskus testattiin jotain agilityesteitä huvin vuoksi, vaikka sen rakenne oli raskas ja ilman namia ei olisi mun mukaan lähtenyt. Sillä oli myös paksu turkki norwichiksi, loppuajat trimmasin sen trimmerillä nyppimisen sijaan. Vanhempana kerran yritettiin käyttää jalostukseen, muttei astunut. Vili tykkäsi "ottaa aurinkoa". Se vanhempana innostui välillä leikkimään vinkulelulla, mutta muuten se ei oikein pentuajan jälkeen leikkinyt. Uimisesta ei tykännyt ja nostaessa veden päälle alkoi jalat jo "polskimaan".



Terveys:
Vili oli pentueen isoin pentu (3 pentua). Välillä se oli nirsompi, mutta yleensä ottaen ruokamaistui hyvin. Erityisesti herkut. Se oli myös vähän väliä laihdutuskuurilla.

Vilillä oli useammin silmätulehduksia. Pienien koirien tavoin hammaskiveä, jota jouduttiin poistamaan nukutuksessa, viimeiset vuodet se jäi poistamatta riskin takia. Ei antanut oikein itse sorkkia hampaita. Kynnet oli mustat ja hankalat leikata, vanhempana muutama kynsi ja hammaskin jouduttiin poistamaan. Vilille tuli välillä epileptisiä kohtauksia vanhempana, myöhemmin ne osasi ennakoida sen käyttäytymisestä ja otettiin usein syliin tai oltiin vieressä tukemassa. Seisoen tärisi ja kouristi päätä toiseen suuntaan. Ei ollut niin pahoja, että lääkitystä tarvitsisi ja näitä oli esiintynyt myös suvussa. Yleensä kovan stressin jälkeen.

Nuorempana Vili oli kuolla, kun edellispäivänä se vinkaisi nurmikolla jotakin. Arveltiin ampiaista. Seuraavana päivänä äidin sisko kävi jostain syystä meillä kotona (kaikki muut töissä/koulussa) ja Vili oli ollut kieli sinisenä ja kurkku turvonneena siellä. Äkkiä eläinlääkäriin, letku kurkkuun ja hoitoon. Vili oli pari päivää asemalla, kunnes pääsi kotiin hengittäen kurkussa olleen reiän kautta mihin oltiin laitettu letku. Säikähdys oli kova ja myöhemmin letku poistettiin. Onneksi vakuutus löytyi, koska rahaa upposi yli tuhat euroa. Välillä myös lenkillä sai sen viedä kylmään jokeen tai tarkkailla, ettei tullut liian kovaa rasitusta.

Vasen: Vilin lempparia avata lahjapaketteja! Oikea: koko konkkaronkka 2008-2009 talven aikoihin